Kotimaan Matkailumessut 2019

Aikaa on jälleen vierähtänyt tovi ja näyttelijöiden castingkin saatiin pidettyä. Hakemuksia näytelmään tuli vähän yli 40 ja heidän joukostaan kutsuin 10 Tampereella järjestettyyn casting-tilaisuuteen. Osa estyi tulemasta, mutta saimme pidettyä oikein mukavan tilaisuuden seitsemän hakijan ja valokuvaajamme Liisa Mäkisen kanssa. Seuraavat kuvat ovat Liisan käsialaa.

Repliikkien lukeminen voi olla välillä myös vakavaa ja jännittynyttä.
Ja myös hauskaa 🙂
Sokeaa ei ole ihan yksinkertaista näytellä.
Se laittaa ohjaajan pohtimaan, kun eri henkilöt lukivat vuorotellen samaa roolia, kuka olisi sopivin?
Ja minähän olen siis tuo keskimmäinen pohdiskelija kuvassa.

Valinta oli vaikea. Kuka sopisi rooleihin parhaiten, keiden välillä oli paras kemia, mitä tahdon roolihenkilöiltä. Vaikka näyttelijä olisi loistava, hän ei välttämättä sovi juuri siihen rooliin, jota haetaan. Löysin tilaisuudesta lopulta kolme näyttelijää ja kolme vielä uupuu. Järjestän jossain kohti kevättä uuden tilaisuuden, josta toivon löytäväni loput kolme. Paljastan koko työryhmän vasta kun olen saanut kaikki näyttelijät, joten odottakaa vielä hetki.

Käsikirjoitus sentään on valmis. Toki teen siihen vielä pieniä korjauksia, mutta muuten se on valmis. Vielä pitää näyttelijöiden lisäksi löytää valo-ja äänimies.
Niin ja esityspaikaksi on varmistunut Tampereen Tukkateatteri, Laukontori 12.

Näytelmään on sävelletty uutta musiikkia! Säveltäjä Arto Kumanto oli heti kanssani samalla aaltopituudella näytelmän musiikillisen linjan kanssa ja hän työsti hyvin kivuttoman oloisesti minulle useita pianokappaleita, joita tullaan kuulemaan näytelmässä roolihenkilöiden sävellyksinä sekä tunnelman luojana.

Ja sitten siihen päivän aiheeseen. Nyt viikonloppuna 12.-14.4.2019 Tampereen Messukeskuksessa on Supermessut, joissa olemme mukana Kotimaan Matkailumessujen puolella. Tulen jakamaan flyereita näytelmästä, on siellä myös lippuarvontaa ja minä 🙂 Olisi hienoa, jos tulette moikkaamaan ja juttelemaan. Ja onhan messuilla paljon muutakin nähtävää. Nähdään siis siellä!

-Suvi

https://www.supermessut.fi/fi/